Länsi-Turunmaan kaupungin palveluliikenteen syyskausi käynnistyy
Koulujen alkamisen yhteydessä Länsi-Turunmaan kaupungin joukkoliikenteen syyskausi alkaa. Kutsutaksiliikenteessä on tehty eräitä muutoksia etenkin Nauvon osalta, kun taas muiden kunnanosien palvelulinja, kutsu- ja linjataksiliikenne noudattavat aikaisempia reittejä ja aikatauluja pienin muutoksin.
Merenkulkulaitoksen yhteysaluksen Fiskön pitäessä jälleen Kirjaisten laituria kotisatamanaan ja aluksen ajaessa useita aamuvuoroja Länsi-Turunmaan kaupunki on järjestänyt edestakaisen kutsutaksiliikenteen Kirjaisten itäkärjestä muutamina päivinä viikossa. Kutsutaksiliikennevuorot ovat yhdisteltävissä Nauvon ja mantereen väliseen linja-autoliikenteeseen. Aikaisemmin Prostvikissä bussia ja yhteysalusta vaihtaneet matkustajat voivat tehdä saman nyt Nauvon Kyrkbackenissa.
Kutsutaksiliikenne tulee tilata etukäteen. Tilaukset voi tehdä maanantaisin ja torstaisin klo 9–11 soittamalla Nauvon aluekonttoriin, puh. 02 458 5711. Lisäksi kaikkina koulupäivinä voi käyttää koulutaksia Kirjaisista Kyrkbackeniin.
Paraisten palvelulinja jatkaa aikaisempien reittien ja aikataulujen mukaisesti, mutta vuorot ajetaan matalalattiabussilla, minkä ansiosta palvelulinja soveltuu paremmin myös vammaisille. Myös muiden kunnanosien liikenne jatkuu syksyllä aikaisempien periaatteiden mukaisesti.
Länsi-Turunmaan kaupungin sisäisen liikenteen (koulu-, kutsu- ja linjataksiliikenteen) aikataulut: