Mene sisältöön

 

Länsi-Turunmaa on Tour!

30.1.2009
Länsi-Turunmaa on lahjakkuuksia pullollaan, ja nyt he esittävät parhaat puolensa kiertueella ”Länsi-Turunmaa on Tour” kotikunnassaan. Tervetuloa Paraisille 6.2., Iniöön 7.2. ja Houtskariin 8.2.!

Kiertue käy kahden viikonlopun aikana tammi-helmikuussa kaikissa kunnanosissa. Kiertue alkaa Korppoon Kommunalgårdenista 31. tammikuuta ja päättyy Houtskarin Vesterlidiin 8. helmikuuta.  

Vaihtelevaa ohjelmaa

Lavalla voi nähdä vanhoja ja nuoria länsiturunmaalaisia. Ohjelma sopii kaikenikäisille, sillä mukana on musiikkia, laulua, tanssia ja ääneen lukemista. Ohjelmassa on pelimanni­musiikkia, kuorolaulua, jazzia, poppia ja rockia. Tällä kertaa juhlapuheet saavat luvan jäädä kirjoituspöydän laatikkoon ja aktiiviset kulttuurin- ja taiteenharjoittajat saavat puhua puolestaan. 

Ohjelman runko on sama kaikissa kunnanosissa, mutta sisällössä on hieman vaihtelua. Nauvolainen Suitcase on mukana kaikissa esiintymisissä. Omien laulujensa lisäksi bändi laulattaa yleisöllä tuttuja yhteislauluja.  

Ohjelma on laadittu perinteisen kaavan mukaan siten, että ohjelman välissä on tarjoilua, jolloin ne, joiden kahvihammasta kolottaa, voivat nauttia kupillisen. Ohjelma päättyy ilotulitukseen. 

Jos onni on myötä, voit voittaa taidetta kotiin

Lavalla esiintyvien kulttuurin- ja taiteenharjoittajien lisäksi ohjelmassa on arpajaiset. Kaikkina kertoina arvomme taideteoksia tai käsitöitä. Työt ovat luonnollisesti Länsi-Turunmaalla asuvien taiteilijoiden ja käsityöläisten teoksia. Ehkäpä onni potkaisee sinua ja saat viedä taulun tai taideteoksen kotiisi. 

Sisäänpääsy ei maksa mitään, mutta kahvista ja pikkupurtavasta perimme lantin tai kaksi.


Länsi-Turunmaa on tour:

31.1. klo 19.00                    Korppoo, Kommunalgården

1.2. klo 15.00                      Nauvo, Framnäs

6.2. klo 19.00                      Parainen, Palokunnantalo

7.2. klo 14.00                      Iniö, Snäckan

8.2. klo 15.00                      Houtskari, Vesterlid



Tulosta
Jaa |
Sivun alkuun