
Sosiaali- ja terveyslautakunta julistaa haettavaksi
lastensuojeluun. Hakuaika päättyy 13.2.2012.
Kiinnostaako sinua työskentely Paraisten idyllisessä saaristokaupungissa? Tarjoamme mielekkään työn mukavassa moniammatillisessa työtiimissä ja mahdollisuuden korkealuokkaiseen ammatilliseen ohjaukseen. Työntekijää kannustetaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämiseen. Työ on vaihtelevaa, liikkuvaa ja itsenäistä, ja oma auto on eduksi työn joustavan hoitamisen kannalta. Johtava sosiaalityöntekijä johtaa päivittäistä lastensuojelutyötä, vastaa kehittämistyöstä ja toimii myös joidenkin lasten vastaavana sosiaalityöntekijänä. Lastensuojelutiimiin kuuluvat sosiaalityöntekijät, perheohjaajat ja perhetyöntekijät sekä yksikön päällikkö.
Kelpoisuusehdot: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukaiset. Lisäksi molempien kotimaisten kielten hyvä kirjallinen ja suullinen taito. Kielitaito osoitetaan todistuksella. Kokemus vastaavista työtehtävistä luetaan hakijalle ansioksi. Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisteriote ennen työn aloittamista. Työsuhteessa sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. Virka täytetään mahdollisimman pikaisesti sopimuksen mukaan.
Lisätietoja antavat yksikköpäällikkö/sosiaalisihteeri Helena Smirnoff, puh. (02) 458 5700, 050 596 2613 , ja sosiaali- ja terveysjohtaja Otto Ilmonen, puh. 040 750 2397.
Hakemukset sekä kopiot opinto- ja työtodistuksista lähetetään osoitteeseen Paraisten kaupunki, Sosiaali- ja terveysosasto, Perheyksikkö, Rantatie 28, 21600 PARAINEN tai sähköpostitse osoitteeseen sosiaalikeskus@parainen.fi.
Paraisten kaupungin perheyksikkö julistaa haettavaksi
vakituisen toimen lastensuojelussa.
Kelpoisuusehdot: Lähihoitaja tai muu vastaava koulutus.
Lisäksi molempien kotimaisten kielten riittävä taito. Kokemus vastaavista tehtävistä luetaan hakijalle ansioksi. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisteriote. Tehtävissä on neljän kuukauden koeaika.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Paikka täytetään mahdollisimman pian sopimuksen mukaan.
Lisätietoja antaa yksikköpäällikkö/sosiaalisihteeri Helena Smirnoff puh. 02 458 5700, 050 596 2613 tai vt. johtava sosiaalityöntekijä Raina Blomqvist puh.02 458 5700.
Hakemukset sekä kopiot todistuksista ja työtodistuksista lähetetään osoitteeseen Paraisten kaupunki, Perheyksikkö, Rantatie 28, 21600 Parainen tai sähköpostitse osoitteeseen sosiaalikeskus@parainen.fi viimeistään 13.2.2012.
Paraisten kaupungin perheyksikkö julistaa haettavaksi
määräaikaisen toimen lastensuojelussa.
Kelpoisuusehdot: Sosionomi (AMK) tai muu vastaava koulutus.
Lisäksi molempien kotimaisten kielten hyvä kirjallinen ja suullinen taito. Kielitaito osoitetaan todistuksella. Kokemus vastaavista tehtävistä luetaan hakijalle ansioksi. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Paikka täytetään mahdollisimman pian sopimuksen mukaan. Virkaan valittavan tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisteriote ennen työn aloittamista.
Lisätietoja antaa yksikköpäällikkö/sosiaalisihteeri Helena Smirnoff puh. 02 458 5700, 050 596 2613 tai vt. johtava sosiaalityöntekijä Raina Blomqvist puh.02 458 5700.
Hakemukset sekä kopiot todistuksista ja työtodistuksista lähetetään osoitteeseen Paraisten kaupunki, Perheyksikkö, Rantatie 28, 21600 Parainen tai sähköpostitse osoitteeseen sosiaalikeskus@parainen.fi viimeistään 13.2.2012.
Paraisten kaupunki julistaa haettavaksi 27.1.2012 mennessä
määräaikaisen sijaisuuden ajaksi 1.3.–31.8.2012 Houtskarin terveysasemalla
Kelpoisuusehdot: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan tutkinto. Ruotsin ja suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito.
Hakemukset tarvittavine todistuksineen on jätettävä osoitteeseen Paraisten kaupunki, sosiaali- ja terveysosasto, Rantatie 28, 21600 Parainen tai sähköpostitse sosiaalikeskus@parainen.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa apulaishoitotyönjohtaja Ann-Helen Saarinen,
puh. 040 820 9658.

Paraisten kunta-alue, suomenkielinen päivähoito:
1.8.2012 alkaen. Toivotaan esiopetusta antavan opettajan kelpoisuutta.
1.8.2012 alkaen.
Kelpoisuusvaatimukset: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetuin lain (272/2005) mukainen pätevyys.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, työaika 38,25 h/vko.
Valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote.
Lisätietoja tehtävistä antaa päivähoidon johtaja Pia Hotanen, 23.1. klo 12–14
tai 25.1. klo 14–16, puh. 044 358 5985.
Hakemukset on toimitettava 27.1.2012 mennessä osoitteeseen Paraisten kaupunki, päivähoitoyksikkö, Rantatie 28, 21600 Parainen tai sähköpostitse opetus@parainen.fi.
Haastattelutilaisuus kutsutuille 13.2.2012.