
Hyvät paraislaiset, arvoisat paraislaiset,
Muutaman tunnin kuluttua kellot soivat uuden vuoden alkamisen merkiksi, taivas täyttyy ilotulitusraketeista ja skumppalaseja kilistellään uuden vuoden kunniaksi. Meidän on aika toivottaa vuosi 2011 tervetulleeksi, samalla kun luomme silmäyksen kuluneeseen vuoteen. Paraisten kaupungin toinen toimintavuosi on pian pulkassa ja on aika käynnistää kolmas toimintavuosi.
Kun vuotta 2010 on jäljellä enää vajaat kuusi tuntia, on hyvä hetki pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä kaikkea kuluneen vuoden aikana oikein tapahtui, mitä historiankirjoihin tullaan kirjoittamaan ja mitä me tulemme jälkeenpäin muistamaan vuodesta 2010.
Mitäs vuonna 2010 sitten tapahtui?
Luonto osoitti voimansa mitä tulee tukahduttavan helteisiin kesäpäiviin, lumiseen ja koleaan talvisäähän, Ahvenanmeren ahtojäihin, tulivuorenpurkauksiin Islannissa ja niitä seuranneisiin tuhkapilviin, tuhoisiin maanjäristyksiin ja laajoihin metsäpaloihin Venäjällä. Valitettavasti saimme myös todistaa, millaisia seurauksia varomattomalla luonnonresurssien hyödyntämisellä voi olla muistellessamme kaivoksen sortumista Chilessä ja tuhoisia öljypäästöjä Meksikonlahdella.
Vuosi 2010 oli myös urheilun vuosi; Vancouverissa järjestettiin talviolympialaiset ja Etelä-Afrikassa jalkapallon MM-kisat. Kisat eivät kuitenkaan merkinneet Suomelle sen suurempia onnistumisia, mutta ilahduttivat lukuisia penkkiurheilijoita.
Meidän tulee myös myöntää kesän olleen rakkautta täynnä kruununprinsessa Victorian vihdoin saatua Danielinsa. Koko Ruotsi oli onnenhuumassa viikkojen ajan, ja tuskin saamme kokea vastaavaa yhtä mahtavaa tilaisuutta naapurimaassamme hyvään aikaan.
Mitäs Paraisilla tapahtui?
Puheet kiinteistöistä ovat leimanneet suurta osaa poliittisesta keskustelusta. Myydäänkö? Kenelle? Missä kunnossa kiinteistöt ovat ja onko ne peruskorjattava? Keskustelu kävi kuumana monista kiinteistöistä: Lielahden koulusta, Nauvon poliisitalosta, Sateenkaaresta Korppoossa ja Houtskarin vierasvenesatamasta.
Kuitenkin kaikkein ajankohtaisin kiinteistö oli uusi Folkhälsan-talo. Folkhälsan-talossa nuoret ja vanhukset kohtaavat ja siellä fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on asetettu etusijalle. Talo merkitsi suurta panostusta sekä Folkhälsanin että kaupungin puolelta, ja toivottavasti Folkhälsan-talosta muodostuu hyvä esimerkki siitä, miten eri palvelumuodot voivat toimia yhteisesti saman katon alla.
Jälleen kerran Kirjalansalmen silta oli korjattavana. Pitkistä jonoista ja painorajoituksista on pikkuhiljaa tullut arkipäivää Kirjalansalmen ylittämisessä, ja samalla tulee pakostakin miettineeksi, mitä me sitten tekisimme, jos vuodelta 1963 peräisin oleva riippusiltamme yhtäkkiä jäisi pois käytöstä?
Mitä meillä on odotettavissa 2011?
Yksi kaupungin kolmesta suuresta haasteesta on suuri investointitalousarviomme. Suunnitellut kattavat peruskorjaushankkeet, uusien asuinalueiden perustaminen ja laajat putkisaneeraukset ovat kalliita, mutta ne on myös voitava nähdä järkevinä sijoituksina tulevaisuutta ja kokonaistaloudellisuutta ajatellen.
Toinen suuri haaste on kaupungin lainataakka. Nykyisellään lainataakka on 40 miljoonaa euroa, mutta tarve lisälainan ottamiseen on tuntuva ja vuoden mittaan kaupungin odotetaan ottavan lisälainaa kolmen miljoonan edestä. Meidän on saatava lainataakkaa kevennettyä, kaikki muu olisi vastuutonta.
Kaupunkimme kolmas haaste on epätasainen väestönkehitys. Suuntauksena on valitettavasti keskusta-alueiden väestömäärän lisääntyminen syrjäisempien seutujen menettäessä jälleen osan asukkaistaan. Tämän seurauksena palvelutason pitäminen tasaisena koko kaupungin alueella on haastavaa.
Paradoksaalista tässä on se, että samalla kun syrjäisillä alueilla kirjoilla olevien henkilöiden määrä laskee, saaristossa liikkuu enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin. Heidän joukossaan on monia osa-aika-asukkaita. Valitettavasti heidän mahdollisuutensa siirtää kirjansa Paraisille ovat olemattomat erilaisista juridisista tulkinnoista ja kansalaisten epätasavertaisesta kohtelusta johtuen. Jos omistat vapaa-ajanasunnon Vaasan saaristossa, voit siirtää kirjasi sinne. Jos vapaa-ajanasunto onkin Turunmaan saaristossa, sinulla ei ole samaa oikeutta. Tässä tapauksessa kaikki eivät ole tasavertaisia lain edessä. Asian yhteydessä havaitut epäoikeudenmukaisuudet on selvitettävä mahdollisimman pikaisesti ja yksilövapaus on turvattava. Meillä ei ole varaa sulkea ovea kenenkään nenän edestä – varsinkin kun kyse on saaristosta ja syrjäisemmistä seuduista.
Pisteenä i:n päällä Parainen ja Parainen tulevat olemaan maailmankartalla 16. heinäkuuta 2011. Tuolloin maailmankuulu rockbändi Roxette pitää konsertin kalkkilouhoksella. Kyseessä on ainutlaatuinen tapahtuma, joka houkuttelee Paraisille Roxetten innokkaita faneja useilta vuosikymmeniltä. Konsertti on jättipanostus Rowlit-porukalle ja tarjoaa uskomattoman hienon markkinointiväylän kauniille saaristokaupungillemme.
Hyvät uudenvuodenjuhlijat,
Paraisten kaupungin puolesta haluan toivottaa kaikille teille paraislaisille ja Paraisten kaupungin asukkaille kaikkea hyvää tulevana vuonna. Pitäkää mielessänne menneet, ja tallentakaa mieliinne se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Onnellista uutta vuotta teille kaikille!
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sandra Bergqvist