Uusi eläinlääkintähuoltolaki (765/2009) astui voimaan 1.11.2009. Uuden lain mukaan kunnan on järjestettävä päivystyspalvelu virka-ajan ulkopuolella tarvittavaa kiireellistä eläinlääkärinapua varten yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa yhtä tai useampaa seutu- tai maakuntaa vastaavalla päivystysalueella.
Kiireellinen eläinlääkärinapu on järjestettävä päivystysalueella siten, että kotieläimiä, jotka ovat pienikokoisia ja voidaan siten vaikeuksitta kuljettaa eläinlääkärin vastaanotolle, ja kotieläimiä, joille annettava eläinlääkärinapu edellyttää eläinlääkärin käyntiä eläimen pitopaikassa, hoitaa pääasiassa eri henkilökunta. Lisäksi päivystysaluetta varten on järjestettävä keskitetty palvelu yhteydenottoja varten. Tavoitteena on parantaa päivystysajan palveluja ja parantaa etenkin pieneläinten hoitoon pääsyä.
Päivystysaika on arkisin klo 16–08 ja viikonloppuna perjantaista klo 16 seuraavaan maanantaihin klo 08. Poikkeuspäivinä, kuten arkipyhinä ja joulu- ja juhannusaattona, päivystys alkaa vastaavalla tavalla poikkeuspäivää edeltävänä päivänä klo 16 ja päättyy ensimmäisenä normaalina arkipäivänä klo 08.
Varsinais-Suomen pieneläinpäivystys on kilpailutettu, pieneläinpäivystyksen tuottaa Verkavet Oy. Pieneläinklinikka Tuhatjalka sijaitsee Turussa osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 17. Uudella päivystysklinikalla on nykyajan vaatimusten mukaiset laitteet ja hoitomahdollisuudet. Pieneläinpäivystyksen puhelinnumero on 0600 12 444 (0,5 €/min +ppm).
Varsinais-Suomen hyötyeläinpäivystykselle otetaan vuoden 2011 alusta käyttöön keskitetty palvelupuhelinnumero: Uudenvuoden aatosta alkaen hyötyeläinpäivystyksen numero on 0600 0 41451 (0,7 €/min+ ppm). Muutoin hyötyeläinpäivystys säilyy toistaiseksi ennallaan, Varsinais-Suomessa päivystää neljä eläinlääkäriä.
Puhelu ohjautuu alueen päivystävälle eläinlääkärille, kun soittaja valitsee päivystysalueen painamalla numeroa:
1. Salo ja Somero
2. Loimaa, Oripää, Pöytyä, Koski TL, Marttila ja Aura
3. Uusikaupunki, Kustavi, Laitila, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pyhäranta, Taivassalo ja
Vehmaa
4. Lieto, Tarvasjoki, Kaarina, Paimio, Sauvo, Kemiönsaari, Parainen, Turku,
Raisio, Rusko ja Naantali
Lisätietoja:
Johanna Mäkinen
Terveysvalvonnan johtaja
Liedon kunta
puh: 050-381 3375