Mene sisältöön

Eri hoitomuodot

Tältä sivulta löydätte yleistietoa eri hoitomuotojen luonteista. Tietoa konkreettisista vaihtoehdoista omalla alueellanne löydätte sivulta "Päivähoitopaikat sinun kunta-alueellasi".  

 

Päiväkotihoito

Perhepäivähoito hoitajan kodissa

Ryhmäperhepäivähoito

Muut hoitomuodot

 

PÄIVÄKOTIHOITO

Bantis 1.JPGPäiväkotihoidossa tarjotaan pedagogista osaamista, sillä joka kolmannen päiväkodin hoito- ja kasvatustehtävissä olevista työntekijöistä tulee olla koulutukseltaan lastentarhanopettaja tai sosionomi (AMK). Päiväkodissa työskentelee myös lähihoitajia, ja joissakin päiväkodeissa on päivähoitajia ja/tai päiväkotiapulaisia. Päiväkodissa työskennellään ryhmissä, joissa lapsia kannustetaan yhteistyöhön muiden kanssa arkisissa puuhissaan ja tuetaan muita huomioon ottavan ryhmäkäyttäytymisen kehittymistä.

Osa päiväkodeista on kaksikielisiä, osa yksikielisiä. Kaksikielisissä päiväkodeissa lapset on jaettu ryhmiin äidinkielen perusteella, mutta heille annetaan päivittäin mahdollisuus olla yhteydessä toisen kieliryhmän kanssa. Iän perusteella lapset on yleensä jaettu 0–3-vuotiaiden ja 4–6-vuotiaiden ryhmiin. Paraisilla on 12 päiväkotia, joihin haetaan kunnan kautta; näistä kolme on yksityisiä päiväkoteja. Näiden päiväkotien lisäksi on kolme täysin yksityistä päiväkotia. Päiväkodit ovat yleensä avoinna maanantaista perjantaihin klo 7.00–17.00 perheiden hoitopaikkatarpeen mukaisesti. Joissakin päiväkodeissa on tarjolla vuoropäivähoitoa ja yöhoitoa.

Päiväkotihoitoa on tarjolla kaikissa kunnanosissa.

Vuorohoitoa/yöhoitoa on pääasiassa tarjolla päiväkodeissa. Vuorohoidolla tarkoitetaan ennen klo 7.00:ää ja klo 17.00:n jälkeen sekä kaikkea lauantaisin, sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä annettavaa hoitoa. Säännöllistä vuorotyötä tekevän yksinhuoltajan perheellä ja perheellä, jossa molempien vanhempien työ on säännöllistä vuorotyötä, on oikeus vuorohoitoon. Lapsen hoitoajat noudattavat vanhempien työaikoja ja siten hoitoaika on epäsäännöllinen. Vuorohoitoa tarjotaan sivistyslautakunnan vahvistamien vuorohoitoperiaatteiden mukaisesti. Paraisilla on tarjolla jatkuvaa vuorohoitoa, muissa kunnanosissa vain joinakin päivinä viikossa. Yöhoitoa on tarjolla ainoastaan Paraisilla.

 

PERHEPÄIVÄHOITO (hoitajan kodissa)

Anita 007.jpgPerhepäivähoito järjestetään hoitajan kodissa tai ryhmäperhepäivähoitona. Perhepäivähoitoa ohjaa kaksi perhepäivähoidon ohjaajaa.

Hoitajan kotona annettavassa perhepäivähoidossa lapsi on päivähoidossa perhepäivähoitajan kotona. Perhepäivähoitajat suunnittelevat ja harjoittavat monipuolista toimintaa sekä omassa lapsiryhmässään että yhdessä toisten perhepäivähoitajien ja näiden lapsiryhmien kanssa. Perhepäivähoidossa olevat lapset ovat iältään 0–5-vuotiaita ja ryhmän koko on 1–4 lasta perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien.

Perhepäivähoitoa tarjotaan Paraisilla ja Nauvossa. Paraisilla on sekä ruotsinkielisiä että suomenkielisiä perhepäivähoitajia, Nauvossa on yksi suomenkielinen perhepäivähoitaja. Perhepäivähoitoa on tarjolla tarvittaessa maanantaista perjantaihin klo 6.30–17.00.

 

RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITO

Metsätähti2.JPGRyhmäperhepäivähoito on yksi perhepäivähoidon muoto. Ryhmäperhepäivähoidossa kolme hoitajaa hoitaa kahdentoista iältään 0–5-vuotiaan lapsen ryhmää kunnan osoittamissa kodikkaissa tiloissa.  Hoitajat työskentelevät viihtyisän ympäristön luomiseksi ja huolehtivat yhdessä kodinhoitoon liittyvistä arkisista askareista sekä harjoittavat monipuolista toimintaa lapsen ja lapsiryhmän tarpeiden pohjalta.

Paraisilla on seitsemän ryhmäperhepäiväkotia: neljä ruotsinkielistä ja kolme suomenkielistä ja ne ovat tarvittaessa avoinna klo 6.30–17.00.

Ryhmäperhepäivähoitoa tarjotaan Paraisilla.

 

MUUT HOITOMUODOT

Bild 074.jpgMuihin hoitomuotoihin luetaan sellaisille perheille tarjottava päivähoito, jotka eivät tarvitse kunnallista kokopäiväistä tai puolipäiväistä hoitopaikkaa. Lapselle (ja vanhemmille) annetaan mahdollisuus virikkeelliseen ja kehittävään toimintaan yhdessä muiden lasten ja perheiden kanssa.

Paraisilla on tarjolla kunnan järjestämää puistotoimintaa.  Perhetalo Ankkurissa toimii myös MLL:n paikallisosaston ylläpitämä perhekahvila. Nauvossa Folkhälsan ylläpitää leikkitoimintaa, puistotoimintaa, perhekahvilaa ja iltapäivätoimintaa.
Tulosta
Jaa |
Sivun alkuun