Matkalla Houtskariin joka tiistai

Tiistai. Tiistai on yhtä kuin Houtskari. Taas kerran sivari kavereineen sulloo pari kitaraa, rumpusetin, reilun sellaisen, pari vahvistinta, basson (ei aina), riittävästi piuhoja, ehkä vielä jotain muuta ihan vain varmuudeksi pieneen Fiat Puntoon ja auto käyntiin. Tiukkaa tekee, mutta homma hoituu. On aika lähteä Houtskariin opettamaan saariston lapsille kitaran ja rumpujen soiton jaloa taitoa.

Ennen matkaan lähtöä on ostettava päivän sapuskat. Sivari syö itsepintaisesti mauttomia pinaattilettuja, kutsuen niitä ”kotivegeksi”. Kaveri yrittää löytää halvimman thai lämmin kuppi -aterian näiltä leveysasteilta. Tankki täyteen ja kopiokone laulamaan. Ja päivän ehdottomasti tärkein juttu: Onhan CD-varasto päivitetty? Houtskariin on nimittäin pitkä matka.

Matka voi alkaa. Useimmiten matkaan lähdetään kiireellä, koska on pakko ehtiä ensimmäiseen 12.45 lähtevään lauttaan. Matka jatkuu musiikin tahtiin, mitä sattuu olemaan, ja väliin vähän radiota. Galtbyn lossipaikalla on jätskitauko, siellä voi myös selata City & Archipelago Newsiä ja kilpailla siinä, kuka dissaa tiettyä kotimaista ruotsinkielistä orkesteria eniten. Tasapeli.

Perillä Houtskarissa sivari kuittaa itselleen avaimen Vesterlidiin, jossa opetus järjestetään, ja sen jälkeen on vartti aikaa kamojen roudaamiseen. Yritys saada nappulat osallistumaan roudaamiseen epäonnistuu. ”Ette te vois kantaa vähän kamoja sisään?” ”No ei voida…” Just. Seuraavan kerran voisimme ottaa oppitunnin aiheeksi roudaamisen jalon taidon.

Kello kolmen korvilla alkaa olla valmista; kitaristit häipyvät vintille saadakseen rämpyttää rauhassa rumpaleiden rumpujen hakkaamiselta. Noin 14 lapsen valvominen vähän pidemmän aikaa ei ole helppoa, mutta onneksi rumpujen ääni peittää kaikki muut äänet, joten soittovuorossa olevilla ei ole mitään hätää. Ja kyllä täällä soitetaankin! Äänekkäästi ja asenteella, aivan kuten pitää. Seuraavan kompin opettamisen jälkeen kuuluu huutoja ”Toi me osataan jo!” tai ”Eikö voida soittaa sitä, mitä Anton äsken soitti?”. Aha, minulla on ilmeisesti vaikea pysyä opetuksessa mukana. Tai lapset ovat harjoitelleet itsenäisesti, mikä ei ole helppoa ottaen huomioon, että rumpusetit ovat Houtskarissa äärimmäisen harvinaisia. Joidenkin rumpaleiden vanhemmat ovat kuitenkin luvanneet jälkikasvulleen rummut, mikäli nämä vain soittavat tarpeeksi. Kannatetaan!

Pinaattilettu- ja lämmin kuppi -tauko. Parin kerran jälkeen löytyi suureksi onneksi kahvivarasto suodatinpapereineen kaikkineen (josta myös omakätisesti ostamamme kahvi oli hävinnyt, jippii!).

Sivari ja tämän kaveri ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että soittaminen on kaksin verroin hauskempaa, kun saa soittaa yhdessä toisten kanssa. Ja totta kai myös Houtskarin alakouluoppilaiden tulee saada kokea tämä. Rumpalit ja kitaristit ovat tahoillaan harjoitelleet Deep Purplen biisiä ”Smoke on the Water”. Rohkeimmat kitaristit ja rumpalit ovat mukana ensimmäisessä kokoonpanossa. Jonkun täytyy olla basisti. Ryhmä esiintyy eri kokoonpanoissa muiden osallistujien taputtaessa tahtia. Kyllä tästä vielä keikkoja tulee…

Varttia vaille viisi on aika laittaa pillit pussiin ja lähteä kotimatkalle, ovelta kurkistelee muutama utelias vanhempi. Kamat autoon ja avain takaisin. 20 minuuttia lautan lähtöön, Houtskarin rallin erikoiskoe 2. Radio X3M ja Stiftelsen soivat. 25 minuutin lauttamatka. Korppoon tiet ovat erinomainen paikka testata auton iskunvaimentimet, lisäksi on hyvä pohtia, onko Hotelli Nestor pahuuden pesä Korppoossa vai ihan vain tavallinen hotelli. Asia täytyy tarkistaa.

Olemme takaisin Paraisilla seiskan maissa. On olemassa suuri vaara, että rummut ja jäljelle jääneet pinaattiletut ovat Fiatissa seuraavaan tiistaihin asti.