Uusien työntekijöiden haastattelu
Kulttuuri- ja nuorisotoimi on saanut monta uutta työntekijää, niinpä päätimme tehdä haastattelun ja pyytää uusia tulokkaita Tomia, Saraa, Johannaa, Kallea ja Idaa vastaamaan muutamiin kysymyksiin.
Nimi: Tom Grönroos
Ikä: 35
Kotipaikka: Turku
Mitkä sinun työtehtäväsi tulevat olemaan? Yritä vastata lyhyesti. Olen kulttuurituottaja ja tuotan kulttuuria.
Jos sinut haluaa tavata, niin miten se onnistuu? Istun kaupungintalolla, kolmannessa kerroksessa, käännös oikeaan oven läpi ja suoraan eteenpäin (tai siis riippuu tietysti, mistä suunnasta tulee).
Oletko aiemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä? Kyllä vaan. Olen ollut mukana erilaisissa tapahtumissa, festivaaleissa, lastenkulttuurissa ja kulttuurihankkeissa vähän siellä sun täällä.
Mitä uskot saavasi aikaan? Paljon rahaa ja hyviä tapahtumia J
Kuinka monta litraa kahvia/teetä tarvitset päivittäin toimiaksesi kunnolla? Noin 0,25 litraa tajuttoman vahvaa kahvia, mikä on kaupungintalon paahtokertoimella muutettuna noin 4,9 litraa.
Mitä teet vapaa-ajallasi? Sellaista minulla ei valitettavasti ole... Jos olisi, niin snoukkaisin tunturissa, viettäisin enemmän aikaa kotona ja harjoittelisin tullakseni paremmaksi kitaristiksi. Oikeastaan pitäisi lopettaa työt, jotta ehtisi tekemään kaikkea kivaa vapaa-aikanaan… hankala yhtälö!
Oletko jossain oikein huono? Missä? Palloilulajit ja minä emme ole iloksi kenellekään.
Kuinka monta neliömetriä uskot vieväsi Fian vanhasta työhuoneesta? Nyt aivan tosin vähän, noin 0,8 m2, myöhemmin kun minulla on arkisto, oletettavasti joka neliön!
Mäkki vai pc? Rehellinen vastaus. MacMacMacMacMacMacMac! Minulla on missio elämässäni, haluan tehdä Länsi-Turunmaan kaupungista (anteeksi, tulevasta Paraisten kaupungista) maailman ensimmäisen kunnan, jossa käytetään yksinomaan Mäkkiä, Sara ja minä olemme jo tällä tiellä!
Oletko koskaan käynyt Iniössä? Rehellinen vastaus myös tähän... Jo vain! Montakin kertaa, upea paikka!
__________________________________________________
Nimi: Sara Nyman
Ikä: 29
Kotipaikka: Asuu Paraisilla
Mitkä sinun työtehtäväsi tulevat olemaan? Yritä vastata lyhyesti. Työskentelen nuorten ja tasa-arvokysymysten parissa.
Jos sinut haluaa tavata, niin miten se onnistuu? Useimmiten olen kaupungintalolla, kulttuuriyksikössä.
Oletko aiemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä? En, mutta olen opiskellut sivuaineena naistutkimusta ja olen siten paneutunut tasa-arvokysymyksiin.
Mitä uskot saavasi aikaan? Oi. Olipa vaikea kysymys. Yritän suhtautua myönteisesti asioihin ja toivon, että kaikki nuorten parissa toimivat tahot olisivat valmiita tekemään toiminnastaan mahdollisimman tasa-arvoista ja tekemään kanssani yhteistyötä! Ehkä pystymme yhdessä luomaan paremman maailman, vaikka se kuulostaakin suureelliselta ja tavattoman naiivilta.
Kuinka monta litraa kahvia/teetä tarvitset päivittäin toimiaksesi kunnolla? Paljon.
Mitä teet vapaa-ajallasi? Mieluiten olen hyvien ystävien seurassa. Syömme ja juomme hyvin ja pohdimme asioita yöt läpeensä.
Oletko jossain oikein huono? Missä? Olen huono kehumaan toisia, kun he ovat onnistuneet jossain, mutta yritän parantaa tapani. Mutta olen huono myös monissa muissa asioissa. On vaikea tietää, millaisten vikojen kanssa voi elää.
Kuinka monta neliömetriä uskot vieväsi Fian vanhasta työhuoneesta? 1? 4?!
Mäkki vai pc? Rehellinen vastaus. Mac (ei sillä, että olisin mitenkään tulisieluinen Macin kannattaja, vaan koska minua ei ollenkaan kiinnosta ajan haaskaaminen tietokoneisiin)
Oletko koskaan käynyt Iniössä? Rehellinen vastaus myös tähän... Olen. Siellä oli hienoa ja lapset ja nuoret olivat aivan upeita.
_______________________________________________________
Nimi: Johanna Kivekäs, sukulaiset ja ystävät kutsuvat minua Jonnaksi
Ikä: 25
Kotipaikka: Parainen
Mitkä sinun työtehtäväsi tulevat olemaan? Yritä vastata lyhyesti. Tulen tekemään töitä nuorten kanssa Paraisilla, mutta käyn myös muissa kunnanosissa. Minun vastuullani on mm. Paraisten nuorisohallitus.
Jos sinut haluaa tavata, niin miten se onnistuu? Minut tavoittaa hienosta työhuoneestani PUNT:sta.
Oletko aiemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä? En, mutta olen kuitenkin opiskellut alaa.
Mitä uskot saavasi aikaan? Olemalla läsnä ja kuuntelemalla nuorten toiveita toivon voivani vaikuttaa siihen, että heillä olisi mahdollisuus mielekkääseen tekemiseen vapaa-aikanaan.
Kuinka monta litraa kahvia/teetä tarvitset päivittäin toimiaksesi kunnolla? Noin 0,6 litraa kahvia. Teetä juon vain nukkumaan mennessäni tai jos minulla on kurkku kipeänä.
Mitä teet vapaa-ajallasi? Vapaa-aikanani toimin PSSV:ssa partiojohtajana ja lippukunnan sihteerinä. Kun minulla on vapaata myös partiosta, tykkään viettää aikaa sulhaseni ja kissani kanssa, tykkään keksiä kaikkea kivaa kavereideni kanssa tai vaan istua rauhassa telkkarin edessä jokin käsityö sylissäni.
Oletko jossain oikein huono? Missä? Olen ns. aikaoptimisti, uskon, että ehdin tehdä paljon asioita lyhyessä ajassa. Minun on myös vaikea lähteä töistä kotiin työpäivän päätyttyä.
Kuinka monta neliömetriä uskot vieväsi Fian vanhasta työhuoneesta? Koska minulla on hieno työhuone PUNT:ssa, olen harvoin kaupungintalolla, mutta silloin kun olen Fian vanhassa työhuoneessa, vien kai enintään yhden neliön.
Mäkki vai pc? Rehellinen vastaus. PC.
Oletko koskaan käynyt Iniössä? Rehellinen vastaus myös tähän... Ei, en ole, mutta tulee olemaan hauskaa mennä Iniöön! :)
______________________________________________________________
Nimi: Ida Ridberg
Ikä: 23
Kotipaikka: Parainen
Mitkä sinun työtehtäväsi tulevat olemaan? Yritä vastata lyhyesti. Tulen tekemään töitä nuorten ja nuorekkaiden ihmisten parissa.
Jos sinut haluaa tavata, niin miten se onnistuu? Useimmiten minut tavoittaa Paraisten nuorisotalolta PUNT:sta.
Oletko aiemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä? No joo, ehkä vähän, kait noin suurin piirtein…
Mitä uskot saavasi aikaan? ???
Kuinka monta litraa kahvia/teetä tarvitset päivittäin toimiaksesi kunnolla? Selviän mainiosti ilman tippaakaan kahvia tai teetä. Mutta ei kupillisesta, noin 0,2 litrasta, kahvia haittaakaan ole.
Mitä teet vapaa-ajallasi? Laitan ja syön hyvää ruokaa ystävieni kanssa (keskityn ehkä osaltani enemmän jälkimmäiseen).
Oletko jossain oikein huono? Missä? Derivaatoissa.
Kuinka monta neliömetriä uskot vieväsi Fian vanhasta työhuoneesta? Minä, paperini ja laukkuni viemme varmaan lähemmäs 4 m2.
Mäkki vai pc? Rehellinen vastaus. PC toistaiseksi, mutta olen kyllä vilkuillut tuota toista kulttuuriväen keskuudessa suosittua merkkiä.
Oletko koskaan käynyt Iniössä? Rehellinen vastaus myös tähän... Olen käynyt Iniössä joskus, kun kiersimme perheen kanssa Rengastietä, mutta tänä syksynä tulen luultavasti käymään siellä useammin.
__________________________________________________________________
Nimi: Kalle Jansson
Ikä: 28
Kotipaikka: Korppoo
Mitkä sinun työtehtäväsi tulevat olemaan? Yritä vastata lyhyesti. Nuorisotyö.
Jos sinut haluaa tavata, niin miten se onnistuu? Olen Nauvon nuorisotalolla Lyanissa.
Oletko aiemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä? Kyllä.
Mitä uskot saavasi aikaan? Paha kysymys… =)
Kuinka monta litraa kahvia/teetä tarvitset päivittäin toimiaksesi kunnolla? Minulla ei ole mitään addiktiota, joten sanotaan 0 litraa, mutta juon yleensä pari kuppia päivässä.
Mitä teet vapaa-ajallasi? Metsästän ja urheilen.
Oletko jossain oikein huono? Missä? Musiikissa.
Kuinka monta neliömetriä uskot vieväsi Fian vanhasta työhuoneesta? 0 neliötä, en ole koskaan käynyt siellä…
Mäkki vai pc? Rehellinen vastaus. PC.
Oletko koskaan käynyt Iniössä? Rehellinen vastaus myös tähän... Kyllä
_____________________________________________________________________

