VestROCK Houtskarissa
Paraisten alue on jo pitkään saanut nauttia rockkonserteista sekä sisätiloissa että ulkoilmassa ympärivuotisesti, mutta bändit ovat vain harvoin jaksaneet vaivautua ulommas saaristoon. Eräänä heinäkuisena perjantaina asiaan saatiin vihdoin muutos! Vesterlidin ulkopuolella eli aina Houtskarissa asti järjestettiin ensimmäisen kerran VestRock-konsertti . Konsertti houkutteli paikalle reilut 70 katsojaa, yleisöä kiinnostivat lähinnä paikalliset (ja ennen kaikkea nuoret!) esiintyjät, jotka ovat kevään mittaan opetelleet soittamaan. Yleisömäärää ei tule halveksua ottaen huomioon, että kyseessä oli helteinen perjantai-iltapäivä saaristossa. Onneksi nurmikolla oli myös varjoisia paikkoja puiden alla…
Konsertin oli määrä alkaa virallisesti kello 14.00, mutta roudaaminen aloitettiin jo kahdeksalta aamulla Paraisilla. Vähäinen summa kaupungin varoista käytettiin peräkärryn kiinnitysliinoihin, joilla oli tarkoitus sitoa lavan osat kärryyn. Valitettavasti liinat osoittautuivat täysin arvottomiksi, mutta onneksi osat pysyivät peräkärryssä koko matkan ajan, vaikkakin kuormaa jouduttiin säätämään lautoilla.
Puolenpäivän aikaan roudauskaravaani, TV-Licence Unpaid Paraisilta ja The Reed Fags Turusta, saapui perille Vesterlidiin, missä Pointless 80 olikin jo valmiiksi. 30 asteen helteessä ja paahtavassa auringonpaisteessa ryhdyttiin rakentamaan lavaa. Taustakankaan ensimmäinen käyttökerta sujui vähän sinnepäin, koska tuuli tarttui kankaaseen saaden kankaan romahtamaan bändien kamojen päälle. Pienoisen säätämisen, tukemisen ja pienentämisen jälkeen kangas kuitenkin pysyi paikallaan. Seuraavaksi kerraksi kankaaseen hankitaan myös logo.
Pitkään kestäneen soundcheckin jälkeen kärsivällinen yleisö sai nauttia Reed Fags-duon osaamisesta. Duo oli innoissaan saadessaan esiintyä Ruotsissa (…) ja duon jäsenet kertoivat, että heidän identtinen ulkonäkönsä oli vain sattumaa. Duon esittämät kauniit sävelmät ja stemmalaulaminen tarjosivat lyhyen, mutta hienon setin hyvää musiikkia. Pointless 80 esitti rankempia riffejä ja raskaampaa musiikkia; bändin jäsenet kertoivat, että he olivat juuri ennen konsertin alkua päättäneet kääntää biisilistan ylösalaisin ja soittaa vähän kiltimmin.
Koska allekirjoittanut on esteellinen kommentoimaan TVLU:n esiintymisiä, totean vain sen verran, että soittaminen oli hauskaa!
Esiintymisjärjestyksen muokkaamisen jälkeen Houtskarin paikalliset kyvyt, ”special guests”, jotka ottivat päivän kunniaksi nimekseen ”Steikhett”, saivat esiintyä viimeiseksi. Joustavien soittimien vaihtojen ja klassisten rocksiivujen myötä yleisö syttyi viimein ja bändin ihka ensimmäinen keikka muodosti hienon päätöksen VestROCK-tapahtumalle.

