testi

Mene sisältöön

Jeppe Hauki ja Smultronen-ryhmä

8.10.2018 Gäddan och gänget - Kalakamut

Blogg_nr2_1warm.jpg

Eräänä päivänä, viikoittaisella metsäretkellämme, löysimme yllättäen pienen hauen retkirepustamme. Ymmärsimme että hauki oli halunnut tulla lapsiryhmämme luo ja mietimme minkä nimen antaisimme hauelle. Nimi valikoitui monen nimiehdotuksen jälkeen Jeppe Haueksi. Olimme aikaisemmin viikolla ripustaneet rysän kattoon, ja siitä tuli hyvä oleskelupaikka Jeppe Hauelle Smultronen lapsiryhmän luona.
Saara teki Jeppe Hauki -kangaskassin. Kangaskassi on koristeltu teemaan sopivaksi ja kassissa on vihko, jonka etukannessa on hauenkuvia, sekä pieni kirjelaatikko johon laitetaan haukiäidin kirje vanhemmille. Lapset ja vanhemmat ovat kirjoittaneet vihkoon pitkiä tarinoita Jeppe Hauen seikkailuista saaristossa. Lapset, joiden luona Jeppe ei vielä ole vieraillut, odottavat niiiiin että olisi heidän vuoronsa viedä Jeppe kotiin.
Vuoden aikana Jeppe tulee saamaan seuraa muista kaloista, merikasveista jne. Jepelle on myös sanoitettu oma laulu johon lapset ovat keksineet tanssiliikkeet.
Laulu on ruotsiksi, melodialla ”Pikkuiset kultakalat lammessa ui”.
JEPPE GÄDDAS SÅNG (mel. Känner du historien om tre fiskar små...)

1. Nu ska vi berätta om vår nya vän, han kom hit till Smultronen för int’ så längesen.
Han simmar och simmar och simmar runt, för hans mamma har sagt att simning är sunt.

Refr. Jepp, Jepp, Jeppe Gädda, Jepp, Jepp, Jeppe Gädda
Han simmar och simmar och simmar runt, för hans mamma har sagt att simning är sunt.

2. Jeppe vill nu veta var vi alla bor, en del bor på Malmen men skärgården är stor,
Han simmar och simmar och simmar runt, för hans mamma säger att simning är sunt.

Refr. Jepp, Jepp, Jeppe Gädda....

Toivottavasti saitte inspiraatiota meiltä!
Terveisin Bodil, Saara ja koko Smultron-lapsiryhmä Knattebon päiväkodista.

Kommentoi

Nimi *

Sähköposti *

WWW

Kommentti*

Kirjoita luku viisi numerona*

* merkityt tiedot ovat pakollisia
Emme julkaise sähköpostiosoitteita. Nimi- ja osoitetietoja käytetään ainoastaan kirjoittajan tunnistamiseen. Lähetetyt viestit tarkastetaan ennen julkaisua.
Tulosta
Jaa |
Sivun alkuun