Mummojen ”kimppakämppä”
Tämän päivän Helsingin Sanomat (sekä Hufvudstatdsbladet ja Turun Sanomat) nostavat näkyvästi esiin illalla FST5 kanavalla klo 21.00 esitettävän Seportaasi-ohjelman (uusinatana 22.11. klo 16.55.). Ohjelmassa esitellään uusi vanhusten asumis- ja palvelumuoto, ryhmäasuminen. Länsi-Turunmaa (Parainen) oli jos ei aivan ensimmäinen niin ainakin aivan niiden ensimmäisten kuntien joukossa jotka ottivat käyttöön tämän palvelumuodon. Ensimmäinen ryhmäasunto perustettiin jo vuonna 2005 ja toinen vuonna 2009, tällä hetkellä Paraisten Tennbyssä on siis kaksi samanlaista asuntoa. Illan Seportaasissa saamme kuulla niin asukkaiden kuin omaisten näkemyksiä tästä uudesta palvelumuodosta.
Tilda- ja Tennbykodit ovat erinomainen esimerkki palveluinnovaatioista joita nyt peräänkuulutetaan vanhustenhuollossa, jotta pystyisimme huolehtimaan hyvin vanhenevasta väestöstämme myös tulevaisuudessa. Länsi-Turunmaan kaupungin tämänhetkisen väestöennusteen mukaan 75 vuotta täyttäneiden määrä tulee lähes kaksinkertaistumaan vuoteen 2030 mennessä, ja jo lähimmän viiden vuoden aikana kasvu on noin 11 prosenttia. Oma näkemykseni on että ennakkoluuloton uudisajattelu, panostukset avohuoltoon sekä Tilda-kodin tapaiset palveluinnovaatiot ovat välttämättömiä jotta kunnat pystyisivät hyvin huolehtimaan ikääntyneistä asukkaistaan myös tulevaisuudessa.
