testi

Mene sisältöön

Totuuksia puolitotuuksista?

16.11.2015 Patrik Nygrén


Sote-uudistusta koskevaa yhteiskunnallista keskustelua leimaavat yksinkertaistukset, puolitotuudet ja usein suoranaiset väärinkäsitykset. Kohtuukiinnostunut, asiasta jotakuinkin perillä oleva lukija saa mediassa käytävää keskustelua seuratessaan sote-uudistuksesta varsin helposti vääristyneen kuvan. Puolitotuudet ja yksinkertaistukset, joita toistetaan tarpeeksi usein ja tarpeeksi monta kertaa asettamatta niitä kyseenalaisiksi, muuttuvat helposti totuuksiksi. Totuuksilla on kaikilla osansa siinä suuressa kertomuksessa, jonka mukaan me tarvitsemme nyt nopeasti mullistavan uudistuksen ja kaikki väitteet ovat vastuuttomia. Ja pyrkimyksiä totuuksien kyseenalaistamiseen näkee tätä nykyä harvoin.

Sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme sanotaan olevan tällä hetkellä erittäin tehoton, käytännössä romahtamaisillaan. Kuvaa järjestelmän akuutista kriisistä on nyt maalailtu kaikissa poliittisissa puolueissa ja sitä toistetaan kritiikittömästi kaikissa medioissa. Tämän totuuden ovat meille tarjoilleet muun muassa THL ja sosiaali- ja terveysministeriö eikä tätä totuutta enää kyseenalaisteta. Me suomalaiset olemme maailman parhaita tarttumaan huonoihin uutisiin ja toistelemme mielellämme, kuinka huonosti asiat ovat. Poliitikot ja mediat piiskaavat kilpaa esiin mielikuvaa katastrofista, siitä että sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme on juuri nyt romahtamaisillaan. Se on kuitenkin muunneltu totuus. Suurelta osin nykyinen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmämme toimii hyvin. Ihmiset yleensä hämmästyvät kuullessaan, että Suomi käyttää tällä hetkellä bruttokansantuotteestaan terveydenhuoltoon pienemmän osan kuin OECD-maat keskimäärin tai että kuulumme tietyillä sairaanhoidon osa-alueilla maailman ehdottomaan eliittiin kustannustehokkuuden osalta. Meillä on edessämme nopea ja suuri väestörakenteen muutos, haaste on suuri ja tarvitsemme ennakointia ja muutoksia, mutta emme missään nimessä ole keskellä akuuttia kriisiskenaariota.

Sosiaali- ja terveydenhuollosta sanotaan saatavan tehokas vain todella suurten alueiden ja todella suurten sairaaloiden avulla. Sokea usko mittakaavaetuihin on yhteistä kaikille poliittisille puolueille. Mantra kuuluu, että kunhan vaan teemme tästä riittävän suuren, siitä tulee tehokas ja hyvä. Todellisuus ei ole lainkaan niin mustavalkoinen: esimerkiksi piskuinen Turunmaan sairaala on jo usean vuoden ajan osoittanut, että pieni voi olla sekä kustannustehokas että laadukas. Suuret sote-alueet, joissa yliopistosairaaloilla on vahva vaikutusvalta, voivat varmasti tarjota hyvää hoitoa, mutta tällaisissa ammattijohtoisissa teknokratioissa usein myös kustannukset kohoavat. Yliopistosairaaloiden roolina yhteiskunnassa on venyttää niitä rajoja, mihin pystymme puhtaasti hoidon näkökulmasta, ja tämä kulttuuri leimaa helposti koko organisaatiota. Ja tällainen ajattelu, tällainen kulttuuri kohottaa kustannuksia. Samantyyppinen ammattijohtoinen kulttuuri tai teknokratia on jo pitkään ollut tunnusomaista sosiaali- ja terveysministeriön toiminnalle ja se on vaikuttanut osaltaan siihen, että kunnille on lainsäädännön keinoin annettu yhä enemmän tehtäviä. Kuntien tehtävät ovat lisääntyneet nopeasti 2000-luvun aikana, ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät 194 tehtävää ovat kohottaneet kuntien kustannukset korkeuksiin ja muodostuneet yhdeksi osasyyksi siihen, että meidän on nyt uudistettava kaikki. Asiantuntijamme haluavat hyvää ja heidän vaikuttimensa ovat useimmiten jalot ja ammatilliset, mutta meillä ei enää ole varaa kaikkeen kehittämiseen.


Sosiaali- ja terveydenhuollon ns. integraation sanotaan muuttavan kaiken. Integraation on esitetty olevan yksi tärkeimmistä syistä koko sote-uudistuksen toteuttamiseen. Integraatio nähdään jonakin mahtavana, lähestulkoon maagisena asiana, joka tulee muuttamaan asiakkaan ja potilaan kokemuksen sosiaali- ja terveyspalveluista ja joka samalla säästää sosiaali- ja terveydenhuollon rahoittajalle suuren tukun rahaa. Jos kysymme asiaa sosiaali- ja terveydenhuollossa johtavassa asemassa olevilta, pitkän kokemuksen alan kehittämistyöstä omaavilta ihmisiltä, moni heistä kuitenkin kyseenalaistaa tämän. Tiettyä hyötyä integraatiosta toki on, kyllä, mutta hyöty ei ehkä olekaan niin suuri kuin uskotaan tai halutaan uskoa. Esimerkiksi kotipalvelun ja kirurgian synergiaedut eivät ehkä ole kovin suuret eikä ehkä ole ihan ilmeistä, mitä etua niiden integroimisesta samaan organisaatioon saadaan. Integraatiovimmassa usein myös unohtuu, että kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtäminen yhteen organisaatioon merkitsee samalla sitä, että siteet kuntien muihin toimintoihin katkeavat. Tehokas varhaiskasvatus esimerkiksi toteutetaan tällä hetkellä laajana yhteistyönä päiväkodin, koulun, koulupsykologien, koulukuraattoreiden ja lastensuojeluviranomaisten välillä, ja tällainen työ vaikeutuu, kun osaa tästä työstä ei enää hoidetakaan kunnissa kuntien omana toimintana. Tehokas hyvinvoinnin edistämistyö (johon valtio on aktiivisesti ohjannut kuntia 5–10 viime vuoden ajan) muodostuu yhteisistä toimenpiteistä ja yhteistoiminnasta liikunta- ja kulttuuritoimen, koulun ja päivähoidon, sosiaali- ja terveydenhuollon, vanhustenhuollon jne. välillä. Koordinoidun hyvinvoinnin edistämistyön edellytykset heikentyvät dramaattisesti, kun kunnat eivät enää vastaa toiminnoista kokonaisuudessaan, vaan vain osasta niitä. Sosiaalipuolen ja terveyspuolen integraatio sote-alueilla merkitsee näin ollen samalla sitä, että siteet kunnille jäljelle jääviin tehtäviin katkeavat.

Tässä vaiheessa, kun maamme hallitus harvoin nähdyn valtataistelun päätteeksi on tullut siihen lopputulokseen, että maahan tulee 18 itsehallintoaluetta ja niistä 15 järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon, hallituksella ja eduskunnalla on ratkaistavanaan vielä paljon vaikeita kysymyksiä. Alueiden määrä ei lupaa hyvää kuntien tulevalle asemalle, koska on mahdollista, että perustettavat 18 itsehallintoaluetta ottavat vastuulleen suuren osan kuntien toiminnasta sosiaali- ja terveydenhuollon ohella. Voidaan kysyä, pitäisikö itsehallintoalueet nähdä maamme uusina kuntina. Oman toivomuslistani kärkipäässä onkin nyt se, että sote-uudistustyötä jatkavat tahot ottaisivat nyt kunnat mukaan kehittämistyöhön tai ainakin viestittäisivät haluavansa kuulla kuntia.


Kommentoi

Nimi *

Sähköposti *

WWW

Kommentti*

Kirjoita luku viisi numerona*

* merkityt tiedot ovat pakollisia
Emme julkaise sähköpostiosoitteita. Nimi- ja osoitetietoja käytetään ainoastaan kirjoittajan tunnistamiseen. Lähetetyt viestit tarkastetaan ennen julkaisua.
Sivun alkuun