Työnjako
Kuntauudistuksen vanavedessä jatkuu myös keskustelu kuntien tehtävistä, eli useimmissa tapauksessa siitä, miten työnjako valtion ja kunnan välillä on hoidettu.
Keskustelua on käyty muun muassa erikoissairaanhoidosta ja siitä, pitäisikö se siirtää valtiolle.
Norjassa näin tehtiin ja seurauksena oli räjähdysmäinen kustannusten nousu, eivätkä palvelut silti parantuneet. Tähän myötävaikuttavana syynä lienee se, että kunnat yrittävät nyt lähettää potilaita valtion kustantamaan kalliiseen sairaanhoitoon sen sijaan että ne huolehtisivat potilaista kunnallisen järjestelmän piirissä. Meidän on muistettava, että puhumme samoista rahoista. Kunnat eivät siitä kostuisi, että valtio hoitaisi sairaanhoidon, sillä valtio leikkaisi takuulla tulonsiirtoja kunnille niin, että taloudellinen hyöty jäisi kunnilta saamatta. Ja jos vielä kävisi kuten Norjassa, kokonaisuus tulisi kalliimmaksi. Ei, viisainta on säilyttää koko hoitoketju kuntien käsissä, vaikka se edellyttää sekä vahvoja kuntia että nykyisiä sairaanhoitopiirejä vastaavaa hallinnollista tasoa.
Tanskassa vastuu työvoimahallinnosta siirtyi kunnille maan toteuttaessa kuntauudistuksensa. Sitä kannattaa selvittää myös meillä.
Työnjakoakin tärkeämpi kysymys on kysymys valtion ohjausmekanismeista. Nykyisellään valtio ja sektoriministerit hilaavat yhä suuremman taakan kunnille ja asettavat kunnille yhä kovempia vaatimuksia.
Tämä käy kunnille kalliiksi ja vaatii jatkuvia säästötoimenpiteitä.
Tätä nykyä on pikkuisen liian helppoa antaa kunnille uusia tehtäviä ja vaatia samalla kuntia lisäämään tuottavuuttaan, jotta ne selviävät lisääntyvistä tehtävistään.
Talouden tulevaisuudennäkymien vuoksi uudistuksia ja kuntien tehokkuuden lisäämistä on toki välttämätöntä jatkaa, mutta se, että tämän lisäksi selviäisimme vielä uusien hyvinvointipalvelujen rahoittamisesta, on enemmän kuin mihin kykenemme.
