
Elinkeinopalvelut vastaa elinkeinoelämän, matkailun ja maaseutuhallinnon kehittämisestä kunnassa. Osasto vastaa myös yhdessä Kemiönsaaren kehittämisyksikön kanssa Turunmaan seutu ry:n harjoittamasta toiminnasta ja hankkeista. Koska saaristolla on erityisasema Paraisilla – Paraisten kaupunki on mm. Suomen suurin saaristokunta ja kunta, jossa on eniten vapaa-ajan asutusta – osaston toimistot on sijoitettu pääasiassa kaupungin saaristo-osiin.
Osaston ”pääkonttori”, Paraisten kehittämiskeskus, sijaitsee Telebergetillä Korppoossa. Matkailuyksikön pääpaikka on Nauvon aluekonttorissa. Sijainnista riippumatta kaikki yksiköt toimivat koko Paraisten parhaaksi.
Lisätietoja Paraisten kaupungin kehittämisosastosta ja elinkeinopalveluista antaa osastosihteeri Linnea Ahlgren, puh. 040 488 5910.
Hyvä yrittäjä, teemme yhteistyössä JS Suomi Oy:n kanssa kaupungistamme kertovaa esitettä.
Uusille asukkaille suunnatussa esitteessä tuomme esille ainutlaatuista saaristokaupunkiamme, jolla on yli 10 000 saaren ja luodon lisäksi jännittävä historia ja rikas kulttuurielämä. Kerromme myös kaupunkimme kattavista palveluista, jotka palvelevat niin kaupunkilaisia kuin Suomen suurimman mökkikunnan vapaa-ajanasukkaita.
Esite on pitkäikäinen ja uusien asukkaiden lisäksi sitä tullaan jakamaan aktiivisesti myös tärkeimpien sidosryhmien edustajille sekä käyttämään kaupungin ”käyntikorttina” eri tilaisuuksissa, kuten messuilla. Sitä jaetaan myös kaikille, jotka kyselevät tontteja tai ovat kiinnostuneita kaupungistamme asuin- tai yrityspaikkana.
Yritystoiminnan esittely on yksi tulevan esitteemme teemoista, minkä vuoksi tarjoamme yrityksille mahdollisuutta osallistua projektiimme omalla ilmoituksella.
Tulemme julkaisemaan esitteen myös kotisivuillamme. Sähköisessä esitteessä on aktiivinen linkki, jonka kautta on pääsy yrityksenne kotisivuille.
Jos Teillä on esitteen, sen muotoilun tai mahdollisen ilmoituksenne johdosta kysymyksiä, voitte ottaa yhteyttä JS Suomi Oy:n ilmoituskonsultteihin, puh. (09) 856 281 00.
Hyödylliset linkit