KORPPOON KIRKKO
1300-luvun loppupuolelta oleva harmaakivikirkko. Kirkossa on mm. katoliselta ajalta peräisin oleva pohjoismaalaisittain ainutlaatuinen kuorilehteri. Kirkossa on myös useita puuveistoksia, keskiaikainen alttarikaappi ja laiva.
KOTISEUTUMUSEO
Kotiseutumuseo joka sijaitsee noin kilometrin kirkonkylästä Strömmaan päin, perustettiin vuonna 1960. Museoalueella on päärakennus 1800-luvulta, tuulimylly, Idan tupa sekä muutamia aittoja. Täällä voi nähdä pitäjästä kerättyjä käyttöesineitä.
KORPO GÅRD
Kartano valmistui 1800-luvun alkupuolella ja sen on suunnitellut arkkitehti Charles Bassi. Bassi on myös suunnitellut Turun Akatemiatalon. Korppoon kartano on sekä tyyliltään että kooltaan ainutlaatuinen saaristokunnassa.
NÄKÖALATORNI JA KESÄKAHVILA
Näköalatorni Rumarin kalliolle rakennettiin vuonna 1997. Tutkatornin yhteyteen rakennetut näköalatasanne ja ulkoterassi sopivat sekä ryhmä- että satunnaismatkailijoiden retkikohteeksi. Seudun kulttuurihistoria, tarusto ja luonto esittäytyvät havainnollisesti luonnollisessa ympäristössä. Alueella voi myös nauttia terassin antimista. Vuonna 2001 avattiin luonto-kulttuuripolku tornin läheisyyteen.
KORPOSTRÖMIN MUISTOMERKKI
Muistomerkki ruotsalaisten ja venäläisten välisestä meritaistelusta vuonna 1743.
NORRSKATAN KIRKKO
Norrskatan puukirkko rakennettiin vuosina 1932-34.
LUONTOTUPA JURMOSSA
Tuvassa oleva näyttely kertoo saaren luonnosta ja kulttuurista.
JURMON KAPPELI
Kappeli on rakennettu vuonna 1846.
ASPÖN KAPPELI
Kappeli on rakennettu kalkkikivitiilestä.
UTÖN MAJAKKA
Utön majakka on Suomen vanhin. Ensimmäinen tuhoutui vuosien 1808-09 sodassa, mutta rakennettiin uudelleen 1814 C.L.Engelin piirustusten mukaan. Majakkakirkko on ainutlaatuinen Suomessa.
UTÖN STENHUS
Kivitalo rakennettiin vuonna 1753. Talossa oleva näyttely esittelee utöläisten, erityisesti luotsikunnan, majakanvartioiden sekä sotilaiden elämää.
SAARISTOKESKUS KORPOSTRÖM
-näyttelytilat
-auditorio
-kahvio
-seminaari-ja konferenssitilat.