Mene sisältöön

 


Toiminta-avustukset vuonna 2009

21.2.2009


TOIMINTA-AVUSTUKSET LÄNSI-TURUNMAAN KAUPUNGISSA 2009

Yhdistyksiä, yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä, jotka haluavat päästä osallisiksi niistä määrärahoista joita Länsi-Turunmaan kaupunki on kuluvan vuoden talousarviossa varannut alla mainittujen toimintamuotojen tukemiseksi, kehotetaan jättämään hakemuksensa viimeistään perjantaina 13. maaliskuuta 2009 klo 15.00.

A.                         Kulttuuri
                             - Toiminta-avustus
                             - Stipendit taiteilijoille
                             - Projektiavustus

B.                         Liikunta
                             - Toiminta-avustus urheiluseuroille

C.                         Lapset ja nuoret
                             - Toiminta-avustus
                             - Erityisavustus
                             - Avustukset seurojentalojen kunnossapitämiseen
                             - Projektiavustus

Toiminta-avustuksia haetaan erillisellä lomakkeella. Lomake julkaistaan kaupungin verkkosivuilla, ja se on saatavilla aluekonttoreista tai kaupungintalon infopisteestä. Hakemukseen tulee liittää toimintasuunnitelma ja budjetti. Edellisvuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus on lähetettävä kulttuurilautakunnalle ennen myönnetyn avustuksen maksamista.

Projektiavustusta haetaan erillisellä lomakkeella.

Lomake on saatavilla myös aluekonttoreista ja kaupungintalon infopisteestä.

Projektiavustushakemus tulee toimittaa kulttuurilautakunnalle viimeistään 45 vuorokautta ennen tapahtumaa tai projektin aloittamista. Kulttuurilautakunta voi hylätä myöhästyneet hakemukset. Myönnetyt projektiavustukset maksetaan tapahtuman tai projektin toteuttamisen jälkeen tuloista ja menoista annettavaa hyväksyttävää selvitystä vastaan. Projektiavustuksen käytöstä on pyynnöstä annettava tositteisiin perustuva selvitys.

Kulttuuri-, liikunta- sekä lapsi ja nuorisotoimintaa koskevat avustushakemukset osoitetaan: Länsi-Turunmaan kaupunki, Kulttuuriyksikkö, Rantatie 28, 21600 Parainen. Lisätietoja antaa kulttuuripäällikkö Ann-Sofie Isaksson, puh. 02 458 5794.

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta-avustukset

Länsi-Turunmaan sosiaali- ja terveyslautakunta voi myöntää avustuksia sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin kuuluvaa toimintaa varten. Toiminta-avustusta voivat hakea viimeistään maanantaina 16. maaliskuuta 2009 klo 12.00 rekisteröidyt yhdistykset, jotka toimivat sosiaali- ja terveydenhuollon alalla Länsi-Turunmaalla ja jotka eivät saa vuosittain avustusta kaupungin talousarvion muista määrärahoista sekä rekisteröimättömät yhteisöt (riippumattomat ryhmät), jotka toimivat sosiaali- ja terveydenhuollon alalla Länsi-Turunmaalla ja jotka eivät saa vuosittain avustusta kaupungin talousarvion muista määrärahoista.

Avustus myönnetään toimintaa varten, joka kuuluu hakijan kyseisen vuoden toimintasuunnitelmaan tai toistuu säännöllisesti. Toiminta-avustus voidaan myöntää myös toiminnan käynnistämisen yhteydessä syntyviä kustannuksia varten.

Toiminta-avustushakemuksiin tulee liittää toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta sekä sen vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, jolle avustusta haetaan.

Hakemuslomake on alla word-muotoisena. Lomakkeita ja lisätietoja on saatavissa myös kaupungin infopisteessä Paraisilla sekä aluekonttoreissa. Lisätietoja antaa vanhustyönjohtaja Gun Sirén, puh. 02 458 5844, ja sosiaalipalvelupäällikkö Heidi Ulriksson, puh. 02 458 5840.

 

 

Sivun alkuun