Haja-asutusalueiden asuintalojen jätevedenkäsittely tulee Länsi-Turunmaallakin laittaa järjestykseen seuraavien neljän vuoden kuluessa. Paljon puhuttu asetus haja-asutuksen jätevesien käsittelystä ei automaattisesti tarkoita, että kaikkien kiinteistönomistajien tulisi rakentaa järjestelmänsä uusiksi. Mutta jos lain vaatimukset eivät täyty, ja pohjaveden tai vesistön likaantumisen riski on ilmeinen, on laitteisto saneerattava. Juuri nyt on ajankohta otollinen projektin aloittamiseksi: suunnittelijoita ja rakentajia on saatavilla, ja eri mahdollisuuksia taloudellisen tuen saamiseksi on olemassa. Yksityiset kiinteistönomistajat voivat hyödyntää seuraavia tukimuotoja:
Talousjätevesiavustus
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA (aikaisemmin Valtion asuntorahasto) myöntää yksittäisille kotitalouksille avustusta sosiaalisin perustein. Avustusta voidaan myöntää tarvittavien viemäreiden, jätevesien ja jätteiden käsittelylaitteiden rakentamiseen sekä vesiosuuskunnan viemäriin liittämistä varten. Kiinteistön on oltava asuttu ympäri vuoden.
Avustuksen myöntää kunta – Länsi-Turunmaalla avustusasioita hoitaa Oili Sandell (Paraisten kaupungintalo). Avustuksen suuruus voi olla jopa 35 % hyväksytyistä kustannuksista. Tulorajoja on korotettu vuosille 2009-2010, jotta entistä useammille tarjoutuisi mahdollisuus avustuksen saamiseen. Jotta avustusta voi saada, eivät ruokakunnan yhteiset tulot saa ylittää seuraavia tulorajoja:
Henkilöluku Tulot (brutto) - euro/kk
1 1640
2 2790
3 3655
4 4545
Tulorajoja korotetaan 990 eurolla kutakin lisähenkilöä kohden. ARA-avustushakemusten viimeinen sisäänjättöpäivä tälle vuodelle on 9.4.2010. Lisäinfoa löytyy myös sivuilta www.ara.fi
Ympäristökeskuksen avustus
Avustusta haja-asutuksen jätevesihankkeisiin voi hakea myös ympäristökeskukselta (ns. vesihuoltoavustus). Lounais-Suomessa avustusta ei kuitenkaan myönnetä pelkästään yhden kiinteistön omaa jätevesilaitteistoa varten, mutta jos esim. kolme tai useampia naapureita aikoo rakentaa yhteisen puhdistamon, ovat mahdollisuudet tuen saamiseksi hyvät. Avustettavia työkohteita ovat rakennusten ulkopuoliset vesihuoltolaitteet eli jätevedenkäsittelylaitteet, viemärit ja pumput. Avustus on harkinnanvarainen ja sen saannin edellytyksenä on, että ympäristökeskus pitää hanketta tarkoituksenmukaisena ja toteuttamiskelpoisena. Avustusta myönnetään yleensä noin 20% hyväksyttävistä kustannuksista. Avustuksen hakemiselle ei ole määräaikaa, mutta hakemus on jätettävä ennen töiden aloittamista.
Avustuksesta kiinnostuneiden kannattaa etukäteen neuvotella hankkeesta Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kanssa, tarkastaja Risto Oksanen, puh 0400 223 220 - e-mail: risto.oksanen@ely-keskus.fi.
Kotitalousvähennys
Kotitalousvähennyksen hyödyntäminen on kaikille mahdollinen tapa alentaa jätevesilaitteiston korjauskustannuksia. Kotitalous on oikeutettu vähentämään 60 % yrittäjälle maksamastaan työkorvauksesta tai 30 % palkkaamansa henkilön palkkakuluista verotuksessa teettäessään ylläpito- tai korjaustöitä vakinaisessa tai vapaa-ajan asunnossaan. Laitteisto- ja tarvikehankintoja ei voi vähentää. Vähennyksen maksimimäärä on 3000 euroa/puoliso. Vähennyksen saamisen edellytyksenä on, ettei työhön ole saatu valtion varoista korjausavustusta.
Ympäristöterveisin kaupungin ympäristönsuojelutoimisto