Länsi-Turunmaan ympäristölautakunta on hyväksynyt ehdotetut muutostoimenpiteet koskien Iniön Keistiön osayleiskaavaehdotusta ja Iniön yleiskaavan muutosehdotusta ja päättänyt asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville niiltä osin, jotka koskevat nyt ehdotettuja muutoksia. Osayleiskaava ja yleiskaavan muutos ovat oikeusvaikutteisia maankäyttöä ja rakentamista ohjaavia yleiskaavoja.
Alueet jotka ehdotetaan muutettaviksi sijaitsevat kuudessa eri kaava-alueen paikassa. Nämä nyt uudelleen nähtäville asetettavat alueet sijaitsevat Halsön saaren pohjoisosassa, Salmiksen saaren itäosassa Bredvikenin lahden rannalla, Husön saaren eteläosassa ranta-alueella, Sjunkvikin lahden ranta-alueella, Söderby Fjärdenin ranta-alueella Keistiön kyläalueen kaakkoispuolella sekä Keistiön kyläkeskuksen alueella lähialueineen.
Kaavaehdotus pidetään MRL:n 65 §:n sekä MRA:n 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtävänä 11.6.2010–11.7.2010 Länsi-Turunmaan kaupungintalolla osoitteessa Rantatie 28, 21600 Parainen sekä Iniön aluekonttorissa. Lisäksi kaavaehdotus on nähtävänä Internetissä TÄÄLLÄ.
Kuntalaisilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää ehdotuksesta kirjallinen muistutus nähtävilläoloaikana. Muistutus on toimitettava ympäristölautakunnalle ennen ehdotuksen nähtävilläoloajan umpeutumista. Kirjalliset muistutukset tulee toimittaa osoitteeseen: Länsi-Turunmaan kaupunki, Ympäristölautakunta, Rantatie 28, 21600 Parainen.