PALVELUTALO
Kellonsoittajankatu 4, Parainen, puh. 040 488 5601, keittiö
Palvelutalo rakennettiin vuonna 1976 ja peruskorjattiin vuonna 1991. Taloa rakennettaessa ajatuksena oli, että eläkeläiset voisivat syödä lounasta palvelutalolla ja osallistua erilaisiin aktiviteetteihin, ensisijaisesti erilaisiin käden töihin.
Nykyisin palvelutalo on Koivukodon alueella asuvien eläkeläisten ja alueen ulkopuolelta tulevien eläkeläisten kohtauspaikka. Yhteydenpito ”ulkomaailmaan” on osoittautunut erityisen tärkeäksi Koivukodossa asuville vanhuksille. Vapaaehtoisten työpanos Koivukodossa on merkittävä.
Tavoitteet
Palvelutalon tavoitteena on tarjota Koivukodon asukkaille ja kotonaan asuville vanhuksille mahdollisuus lämpimän lounaan nauttimiseen, erilaista toimintaa ja neuvontaa sekä sosiaalista yhdessäoloa ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa.
Toiminta
AURINKOINEN
Söderbyntie 17, Parainen, puh. 044 358 5845
Aurinkoinen aloitti toimintansa vuonna 1990, minkä jälkeen toimintaa on vaiheittain laajennettu. Aurinkoisen päivätoimintayksikössä on 12 paikkaa henkilöille, joilla on vaikeuksia selviytyä itsenäisesti huonontuneen muistin johdosta. Vanhukset asuvat kotonaan ja käyvät Aurinkoisessa 1-5 päivänä viikossa. Henkilökunta huolehtii arkiaskareista yhdessä päivätoimintaan osallistujien kanssa, mikä on yksi tärkeimmistä tavoitteista. Aktiviteettien tarkoituksena on herättää muistoja ja antaa virikkeitä. Aurinkoisessa ei keskitytä osallistujien rajoitteisiin, vaan heidän voimavaroihinsa.
Tavoitteet
Toiminta
Lisätietoja
Palveluasumisen ohjaaja Janina Dahla, puh. 0400 202 848
SENIORITUPA
Elmgrenintie 2, Parainen, puh. 050 372 8256
Senioritupa käynnisti toimintansa syksyllä 2002 valtionperinnön ja lahjoitusten turvin. Senioritupa tarjoaa erilaisia vanhusten päivähoidon ja päivätoiminnan muotoja. Osa toiminnasta on tarkoitettu runsaasti apua ja tukea tarvitseville, kun taas osa toiminnasta on suunnattu kaikille eläkeläisille. Tavoitteena on tarjota erilaisia aktiviteetteja ja toimintaa ikäihmisille tiiviissä yhteistyössä vapaaehtoistyön kanssa.
PÄIVÄTOIMINTA/-HOITO
Tavoitteet ja toiminta
- omaishoitajien lomittaminen ja tukeminen
- kotihoitoisuuden lisääminen kuntouttavalla työotteella
- itsenäisen toimintakyvyn edistäminen
- mielialan kohentaminen
- virike- ja virkistystoiminta
Toiminta on maksullista:
päivähoitomaksu 15 €/pvä (kerryttää asiakasmaksukattoa).
lyhytaikainen päivähoito (alle 4 tuntia) 7 €/kertamaksu
Päivähoitoon sisältyy aamupala, lounas ja iltapäiväkahvi sekä muu toiminta.
Kuljetus järjestetään tarvittaessa, oma osuus on 2,50 €/matka
Päivähoitopaikkaa anotaan hakemuslomakkeella (saatavilla kaupungin eri toimintapisteistä)
AVOIN OLOHUONE
Tavoitteet ja toiminta
- olohuone on avoinna kaikille eläkeläisille
ma-to klo. 8.30-15.30
pe klo. 8.30-15
- toiminnan tarkoitus on edistää sosiaalista kanssakäymistä ja antaa sisältöä arkipäivään
-olohuoneessa järjestetään viikoittain erilaista toimintaa kuten yhteislaulua, pelejä, esityksiä ja kerhotoimintaa
- toimintaa toteutetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin
Ohjelmasta tiedotetaan PK:ssa otsikolla ”Yhdistykset”
Osallistuminen avoimen olohuoneen toimintaan on maksutonta, kahvista peritään 1€
Yhdistyksillä ja järjestöillä on mahdollisuus vuokrata tila muina kuin edellä mainittuina aukioloaikoina.
Lisätietoja
Seniorituvan toiminnasta vastaava, puh. 040 488 5586
Palvelutalo
puh. 040 488 5601
Aurinkoinen
puh. 044 358 5845
Senioritupa
puh. 040 488 5586
puh. 050 372 8256