Mene sisältöön

Rakentaminen

rakentajat_uusi.jpg 

Rakennusvalvonta tiedottaa:

 Lämmin kiitos osallistujille ja luennoitsijoille, Koulutus/- Infotilaisuudesta 1.12.2011

Eilen 1.12. pidettiin koulutus- /Infotilaisuus rakennusvalvonnan järjestämänä kaupungin alueella toimiville pääsuunnittelijoille ja vastaaville työnjohtajille. Myös asiasta kiinnostuneet olivat tilaisuuteen tervetulleita. Tilaisuuteen osallistui noin 40 kuulijaa.

Tilaisuudessa kuultiin luentoja monesta eri aihealueesta. Ensin kuultiin naapureiden kuulemisesta, kuinka tärkeää se on ja kuinka se suoritetaan ja mitä tietoja tarvitaan. Toiseksi kuulimme 1.5.2011 lähtien luvanvaraiseksi tulleesta maalämmön toimenpideluvan sisällöstä ja mitä siihen tulee kuulua lupavaiheessa ja loppukatselmuksessa. Paloturvallisuus on aina tärkeä aihe ja kuulimme vakuuttavan luennon savuhormien paloturvallisuudesta, tulisijan ja hormin yhteensopivuuden tärkeydestä ja liittymien oikein rakentamisesta. Tauon jälkeen käsiteltiin haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä monelta eri kannalta ja näimme kuvia erilaisista ratkaisuista. Viimeksi muttei yhtään vähäisempänä kuulimme lupahakemuksien täyttämisestä, lomakkeiden tarpeellisuudesta ja näimme valaisevan esimerkin aiheesta.

Osallistujat olivat todella aktiivisia ja jokaisen luennon aikana ja jälkeenpäin aiheesta keskusteltiin. Osallistujilta kysyttiin seuraavan mahdollisen infotilaisuuden aihetoiveita ja ainakin energia-asia kiinnostaa, joten ehkäpä siitä saadaan tilaisuus aikaiseksi ensi vuoden aikana. Kovasti vielä kiitoksia osallistujille ja luennoitsijoille! Oikein lämmintä ja rauhaisaa joulun odotusaikaa!

Rakennusvalvonta

Sanna Simonen


__________________________________

 

Lämpökaivon poraamiseen tarvitaan toimenpidelupa 1.5.2011 lähtien

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 62 §:n muutos tulee voimaan vappuna eli 1.5.2011 koskien maalämmön hyödyntämistä. Lupa tarvitaan, kun rakennuksen lämmitysjärjestelmä vaihdetaan maalämpöä hyödyntäväksi, joko maaperään tai vesistöön. Yleisimmin pohjoismaissa lämpökaivot porataan kallioon ja poranreikä täytetään vedellä. Toimenpidelupaa ei tarvitse erikseen hakea, mikäli rakennuksella on jo rakennuslupa, jossa on mukana lämpökaivo.

Toimenpidelupa lämpökaivolle myönnetään kuten kaikki luvat, mikäli sille ei ole estettä. Luvan myöntämisen esteenä voi olla esimerkiksi se, että lämpökaivo halutaan porata merkittävälle pohjavesialueelle, liian lähelle vedenottamoa tai liian lähelle toista lämpökaivoa tai porakaivoa.

Valtioneuvoston asetuksen muutoksella pyritään lisäämään suunnitelmallisuutta maalämmön hyödyntämiseen, ehkäistä ympäristö- ja toimintaongelmia ja edistää oikein toteutettua ja laadukasta rakentamistapaa.

Käytännössä toimenpideluvan hakeminen tarkoittaa hakemuslomakkeen täyttämistä asiallisesti, asemapiirroksen tekemistä riittävän laajalta alueelta, lainhuutotodistuksen ja karttojen liittämistä mukaan sekä tarvittaessa naapurin kuulemista. Lainhuutotodistus ja karttapaketti tilataan numerosta 044 358 5902 ja ne maksavat asemakaava-alueen ulkopuolella yhteensä 40 € ja asemakaava-alueella 50 €.

Asemapiirros tulee laatia riittävän laajalta alueelta ja se tarkoittaa, että piirroksesta tulee näkyä koko rakennuspaikka eli kiinteistön rajat, omat sekä naapureiden rakennukset, tiet, porakaivot, lämpökaivot, rengaskaivot sekä vesi- ja viemärijohdot. Tarvittaessa asemapiirroksesta tulee lisäksi näkyä jätevesijärjestelmän sijainti, pohjavesialue, vedenottamot tai muut asiaan vaikuttavat tekijät. Asemapiirroksen tulee olla mittakaavassa 1:200 tai 1:500 ja siinä tulee olla asiallisesti täytetty nimiö.

Projektille tulee nimetä luvassa tai viimeistään ennen töiden alkua vastaava työnjohtaja ja sellaisena voi toimia esimerkiksi porausurakoitsija, jolla on vähintään kolmen vuoden kokemus poraustöistä. Toimenpidelupapäätös maksaa voimassa olevan taksan mukaisesti 110 € ja lisäksi vastaavan työnjohtajan hyväksyminen 35 €. Toimenpideluvan yhteydessä, viimeistään loppukatselmuksessa tulee rakennusvalvonnalle kertoa myös porattavan reiän koko, syvyys, suunta, maapeitteen paksuus, pohjaveden korkeus, suojaputken materiaali, tiiviys, kokonaispituus ja maaperässä olevan osuuden pituus sekä putken kiinnittämistapa kallioon. Vinoporausta tehtäessä koko porausreikä tulee olla oman kiinteistön puolella, ja mikäli on pakko mennä toisen kiinteistön puolelle, vaihtoehtona on rasitteen perustaminen.

Lämpökaivo-oppaan (Ympäristöopas 2009, Suomen ympäristökeskus) mukaan minimietäisyydet uudelle lämpökaivolle ovat seuraavat: toisesta lämpökaivosta 20 m, porakaivosta 40 m, rengaskaivosta 20 m, rakennuksesta 3 m, vesi- ja viemärijohdoista 5 m sekä tontin rajalta 10 m. Mikäli kaivo halutaan rakentaa lähemmäs kuin 7,5 metrin päähän rajasta, tulee siihen olla naapurin suostumus.

Lisätietoja saa parhaiten rakennusvalvonnasta tarkastusinsinööreiltä. Tarkastusinsinöörin voi myös varata katselmukseen rakennuspaikalle. Vastuulliset tarkastusinsinöörit ovat Paraisten alueella Salwa Hanna ja Tom Walldén, Iniön alueella Tom Walldén ja Nauvon, Korppoon ja Houtskarin alueella Greger Brinkén.

Rakennusvalvonnan asiakaspalvelusta voi kysyä myös lisätietoja Paraisilta, puh. 044 358 5902, ja Nauvosta, Korppoosta, Houtskarista ja Iniöstä, puh. 040 488 5914.




Tulosta
Jaa |
Sivun alkuun