Mene sisältöön

Malmkullan vuodeosasto

  • Vastaava hoitaja os. I Christin Eriksson puh. 040 488 5521
  • Vastaava hoitaja os. II Britt Helander puh. 040 488 5522
  • Vastaava hoitaja os. III Marika Cederlöf puh. 040 488 5523
  • Kanslisti Agneta Johansson, puh. 040 488 5513

Malmkullan vuodeosastolla tarjotaan intervallihoitoa, pitkäaikaishoitoa sekä dementiapotilaiden hoitoa omassa pienessä dementiayksikössä osaston III yhteydessä.

Malmkullan vuodeosasto on toiminut nykyisessä rakennuksessa vuodesta 1967 lähtien. Talon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Sigvard Eklund. Rakennuksen ala on 4629 m² ja se on kaksikerroksinen. Kaikki kolme hoito-osastoa sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa. Pohjakerrokseen on sisäänkäynti maanpinnan tasolta. Siellä sijaitsevat liinavaatevarasto, osa työtiloista sekä varasto- ja väestönsuojatilat; sieltä on myös yhteys terveyskeskukseen.
Vuosien 1992–1995 aikana taloon tehtiin laaja peruskorjaus. Korjauksen yhteydessä myös toimintaa järjestettiin uudelleen siten, että kaikki osastot työskentelevät samojen tavoitteiden ja saman hoitoideologian mukaisesti, henkilöstö jaoteltiin uudelleen kaikkien osastojen välillä.
Tavoitteena oli saada toimiva, kotoisa ja viihtyisä vanhainkoti.

Hoitopaikkoja yhteensä 62


 

Osasto I
Vastaava hoitaja Christin Eriksson
puh. 040 488 5521

hoitopaikkoja 18

Henkilöstö koostuu 1 osastonhoitajasta, 1 sairaanhoitajasta, 10 lähihoitajasta, 1 kylvettäjästä ja 3 laitosapulaisesta.

Osasto II
Vastaava hoitaja Britt Helander
puh. 040 488 5522

hoitopaikkoja 25

Henkilöstö koostuu 1 osastonhoitajasta, 1 sairaanhoitajasta, 14 lähihoitajasta, 1 kylvettäjästä ja 3 laitosapulaisesta.

Osasto III
Vastaava hoitaja Marika Cederlöf
puh. 040 488 5523

hoitopaikkoja 19

Osasto on jaettu kahteen yksikköön.

Henkilöstö koostuu 1 osastonhoitajasta, 1 sairaanhoitajasta, 10 lähihoitajasta, 1 kylvettäjästä ja 2 laitosapulaisesta.


PITKÄAIKAISHOITO
Kun vanhus ei enää selviä kotonaan tai palveluasunnossa huonon terveydentilansa takia, mutta akuutti sairaanhoitokaan ei ole tarpeellista, pysyvä paikka Malmkullan vuodeosastolla voi olla oikea vaihtoehto.
Tavoitteen mukaisesti pyrimme tekemään vanhuksen ympäristöstä ja elämästä turvallisen ja viihtyisän. Vanhuksilla on omahoitaja tai yhteyshoitaja. Kaikille laaditaan oma hoitosuunnitelma, jossa kunnioitetaan ja otetaan huomioon yksilölliset tarpeet ja toiveet.
Pitkäaikaishoidon maksu määräytyy voimassa olevan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaisesti. Maksu määräytyy maksukyvyn mukaan. Hoitomaksu pohjautuu nettotuloihin.
Hoidon suunnittelusta ja vanhusten sijoittamisesta päättää hoidonsuunnitteluryhmä, joka koostuu laitoshoidon johtajasta, vanhustyön johtajasta, Malmkullan ja terveyskeskuksen vuodeosaston osastonlääkäreistä, kotipalvelun ohjaajasta sekä kotisairaanhoidon vastaavasta sairaanhoitajasta. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Tavoitteena on oikean hoitomuodon tarjoaminen oikeaan aikaan ja oikeassa hoitopaikassa.

INTERVALLIHOITO
Intervallihoito on tärkeä tukimuoto omaisille, jotka hoitavat vanhuksiaan kotona.
Hoitoaika voidaan vahvistaa etukäteen yleensä 2–4 viikoksi.
Intervallihoitopaikkojen määrää ei ole vahvistettu.
Intervallihoidossa hoitovuorokauden kustannukset noudattavat lyhytaikaisen hoidon asiakasmaksulakia.
Intervallihoitoa tarvittaessa otetaan yhteyttä ensisijaisesti
vanhustyön johtaja Gun Siréniin, puh.050-596 2614



DEMENTIAPOTILAIDEN HOITO
Malmkullan osastolla III on oma pieni dementiapotilaiden hoitoyksikkö. Yksikössä on 9 pitkäaikaishoitopaikkaa ja 1 intervallihoitopaikka. Kaikilla on omat huoneet. Huoneita saa halutessaan vapaasti kalustaa vanhuksen omien mieltymysten mukaisesti. Mattoja ja ns. ”pikkutavaroita” on kuitenkin vältettävä.

Ostopalvelu Lilla Ron dementiakodista
Paraisten kaupunki ostaa sopimuksen mukaisesti hoitopaikkoja dementiapotilaille myös Lilla Ron dementiakodista.
Lilla Ro-hemmet sijaitsee Kårkullantiellä Paraisilla.

KUNTOUTUS
Laitoshoito ostaa niin fysioterapia- kuin kuntohoidonkin terveyskeskuksen muista toiminnoista. Fysioterapiayksikön fysioterapeutit käyvät vuodeosastolla antamassa lääkärin määräämää fysioterapiaa. Kuntohoitaja työskentelee Malmkullan kaikilla osastoilla päivittäin. Tavoitteena on ylläpitää vanhusten liikuntakykyä.

LÄÄKÄRIPALVELUT
Laitoshoito ostaa lääkäripalvelut terveyskeskuksesta.
Osastonlääkärit kiertävät niin vuodeosastolla kuin Malmkullassakin jokaisena arkipäivänä.

RUOKAILU
Ostamme ruokapäiviä kiinteistölaitokselta, joka hallinnoi Paraisten kaupungin ruokapalveluja;
ruoka valmistetaan Malmkullan keittiössä.

Ruokapäivään sisältyy aamupala klo 8 aikaan, l ounas klo 11 aikaan, päiväkahvi klo 14 aikaan, päivällinen klo 16 aikaan ja iltapala klo 18–19 aikaan.

VAATEHUOLTO
Laitoshuollon pesupalvelut kilpailutetaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Laitoshuollon liinavaatevaraston henkilöstö pesee myös vaatteita, lähinnä ns. hienopesu.
Liinavaatevarastonhoitaja Oili Salmelin, puh. 040 488  5593

KESKUSVARASTOTOIMINTA

Keskusvarastonhoitaja vastaa toiminnasta. Hoitotarvikkeiden hankinnat kilpailutetaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Keskusvarastonhoitaja Lena Kronberg sekä lähihoitaja Marika Perä, puh. 040 488 5592

Tulosta
Jaa |
Sivun alkuun