Mene sisältöön


Vanhemman neuvo - vertaistukiryhmästä rohkaisua, vahvistusta ja uusia oivalluksia eron jälkeiseen vanhemmuuteen

7.12.2015
familj.jpg



Tuntuuko vanhemmuuden jakaminen entisen puolison kanssa haasteelliselta? Millä tavalla erotilanteessa tulee huomioida lapsen tarpeet? Vai haluatko vain kehittää omaa vanhemmuuttasi?

Parisuhteesta voi erota mutta vanhemmuus jatkuu erosta huolimatta. Lapsen ja vanhemman suhde on ainutlaatuinen, eikä siitä voi erota.

VANHEMMAN NEUVO on ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä eronneille vanhemmille ja eropäätöksen tehneille vanhemmille. Erostasi voi olla jo kulunut kauankin, mutta vanhemmuuteen liittyvät kysymykset ovat tulleet uudelleen ajankohtaisiksi esim. lastenne kehityskriisin takia. Ryhmässä keskustellaan mm. eron tuomista muutoksista lapsen ja vanhemman arkeen.

Ryhmän tavoitteena on auttaa vanhempia huomioimaan lapsen tarpeet erotilanteessa sekä tukea eron jälkeistä vanhemmuutta ja vanhempien keskinäistä yhteistoimintaa. Ryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa ja on maksuton. Ryhmään otetaan enintään kahdeksan osallistujaa. Vain toinen eroperheen vanhemmista voi osallistua tähän ryhmään.

Ryhmään voi osallistua vanhempi, joka asuu Paraisten kaupungissa tai Kemiönsaaren kunnassa. Ryhmä kokoontuu 13.1. – 9.3.2016 keskiviikkoisin klo 17.30 – 20.00 (tauko viikolla 8). Perhetalo Ankkurissa os. Uurnalehdontie 4, 21600 Parainen. Ryhmä on kaksikielinen.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Sosiaalityöntekijä, pari- ja perheterapeutti Inkeri Mäkinen, puh. 044-3585819
Puhelinaika ma ja ke klo 12–13, s-posti: inkeri.makinen@parainen.fi

Ilmoittautuminen viimeistään 18.12.2015

Tervetuloa!
Lisää tietoa www.neuvokeskus.fi ja  ja www.apuaeroon.fi

Sivun alkuun